Ympäristötaide on laajimmillaan mitä tahansa luonnonympäristöön rakennettua taidetta, tapahtuma tai teko. Se muuttaa katsojan edessä olevan maiseman taideteokseksi, jonka materiaalit kuluvat, maatuvat ja lopulta katoavat ympäristöstä. Ympäristötaide on paikkasidonnaista ja Suomessa vahvasti kesäkauteen sijoittuvaa kulttuurista ja ympäristöystävällistä vaikuttamista.

Vuosina 1960–70 Yhdysvalloista lähtöisin oleva taiteenmuoto keskittyi alussa luontoon sijoitettuihin veistoksiin, mutta mahdollisuudet ovat sittemmin monipuolistuneet merkittävästi. Tänä päivänä sykähdyttävän taide-elämyksen voi kokea pellon laidalla, metsässä, saaressa ja jopa veden pinnan alla. Ympäristötaiteen aatteellinen tausta korostaa minimalismia ja käsitaidetta, mutta pääasia on, että itse taideteos jää taka-alalle ja saa katsojan kiinnittämään huomionsa ympäristöön uudella tavalla.

Ympäristötaide kutsuu vuorovaikutukseen

Ympäristötaideteokset on toteutettu suhteessa sitä ympäröivään paikkaan. Vaikka ympäristötaidetta voi olla installaatio, tanssiesitys tai jokin muu taide-esine, ovat yhteisiä tuntomerkkejä tilallisuus, julkisuus ja kolmiulotteisuus. Taide ilmentää maisemiin liittyviä merkityksiä kehollisuuden ja mielen yhteyden kautta.

Ympäristötaiteen perimmäisenä tavoitteena on muuttaa katsojan käsitystä ympäristöstä ja auttaa häntä parantamaan suhdettaan luontoon. Taiteenlajia voidaan verrata alkuperäiskulttuurien ihmisten ja luonnon välistä suhdetta korostavaan taiteeseen. Parhaimmillaan taideteos herättelee uudenlaisia ajatuksia ja nostaa esiin luonnon kauneuden, mahdin ja haavoittuvaisuuden. Monia aisteja kutkutteleva ympäristötaide saa katsojansa ehkä myös toimimaan, ja aloittamaan luonnon aktiivisen suojelun.

Suomessa julkinen, ympäristöä hyödyntävä taide suosionsa huipulla. Peräti 20 suurinta suomalaiskaupunkia sitoutunut noudattamaan ”prosenttiperiaatetta” ja käyttämään taiteeseen vähintään 1 prosenttia rakennekustannuksista.

Kaupunkiympäristöön rakennettu ympäristö taide on kaikista näkyvintä ja monimuotoisinta, ja erinomainen keino houkutella kaupunkiin kotimaisia ja ulkomaalaisia matkailijoita. Pysyvät ympäristötaidenäyttelyt ovat sen sijaan harvinaisempia kuin väliaikaiset näyttelyt, joita löytyy Suomesta kesäaikaan alati kasvava määrä.

Kuuluisat pysyvät ympäristötaidenäyttelyt Suomessa

Helsingin juhlaviikot on toiminut suomalaisen ympäristötaiteen edelläkävijänä ja jatkaa edelleen kaupunkiympäristön muuttamista eläväksi taideteokseksi vuosittain elo-syyskuun vaihteessa.

Ensimmäinen suomalaisen ympäristötaiteen näyttely ”Siirrettävä tuonela” nähtiin vuonna 1983 Helsingin taidemuseossa Meilahdessa, ja sittemmin Suomen tunnetuimpien maataideteoksien joukkoon ovat liittyneet Yltä ja alta (Pinsiö), Puuvuori (Ylöjärvi) ja Alakivenpuisto (Helsinki).

Suurta suosiota ja maailmanlaajuista mainetta ovat saavuttaneet myös:

Oranki Art – salainen taidemetsä Lapissa

Oranki Art -ympäristötaidenäyttely syntyi Pellossa vuonna 2001, kun joukko kaveruksia sai idean tehdä taidetta metsässä. Salaiseksi tarkoitettu näyttely ei pysynyt piilossa kauaa, vaan saavutti suuren kansainvälisen huomion.

Vuosittain uudet taideteokset muovaantuvat osaksi luontoa. Sekä ympäristö että teokset ovat lumen, auringon ja sateen armoilla, ja vaihtavat näin ajan kuluessa pikkuhiljaa muotoaan. Taideretki metsään ei vaadi aikatauluja, ja koska maa on yksityisomistuksessa, ei byrokratiakaan vaivaa. Kaikki tehdyt työt saavat jäädä paikoilleen.

Parikkalan patsaspuisto – yli 550 patsasta joogaa, marssii ja tanssii

Ilmeikkäät ihmispatsaat tervehtivät tulijaa Parikkalan patsaspuistossa, johon on koottu satoja Veijo Rönkkösen tekemiä, ajankulussa sammaloituvia betonipatsaita. Kesäisin puistoa koristavat lisäksi erilaiset kukat ja kasvit. Ajoittain pelottavan näköiset ihmishampaat omistavat patsaat eivät jätä ketään kylmäksi, ja kylähulluksikin haukutun Rönkkösen elämäkerta on mielenkiintoista seurattavaa.

Vedenalainen veistospolku – Saaristomeren sukellettava taidenäyttely

Jos rantavesissä sukeltaminen tuntuu houkuttelevalta idealta, kannattaa samalla tutustua Dalskär-saaren kupeessa oleviin vedenalaisiin taideteoksiin. Veistospolku on merkitty poijuilla, ja pinnan alla odottelee Itämeren innoittamia veistoksia.

Mukana ovat esimerkiksi betonista tehdyt Merikotka, Merenneito ja Sinisimpukka, jotka haastavat katsojansa pohtimaan Itämeren tilaa ja sen jatkuvaa suojelutarvetta. Erikoisempaa ympäristöä on hankala löytää, ja sinisimpukat, levät ja muut luonnonvoimat muokkaavat teoksia jatkuvasti.

Paikkakohtaiset tapahtumat vetävät suuria yleisömääriä

Aina katsojan ei tarvitse mennä ympäristötaiteen luokse, vaan ympäristötaide tulee katsojan lähiympäristöön.

Näin kävi muun muassa vuonna 2011 järjestetyssä Contemporary Art Archipelago -näyttelyssä, joka koostui Turun saaristoon sijoittuneista yli 20 uudesta paikkakohtaisesta taideteoksesta ja -tapahtumasta. Vierailijat osallistuvat näyttelyyn risteilyaluksilta ja pienveneiltä, teiden varrelta, syrjäisillä luodolla, meressä, radioaalloilla, ja jopa paikallisten ravintoloiden lautasilla.

Vaikka näyttely on jo sulkeutunut, CAA on edelleen aktiivinen kuraattorikollektiivi, joka tukee Turun saariston paikallista taiteellista tutkimusta muun muassa ekologisen ja feministisen tutkimuksen kautta.

Helsingissä samantyylisiä ympäristötaidetapahtumia ovat muun muassa kansainvälinen kuvataidetapahtuma Helsinki Biennaali, Kalasataman kesätapahtumat ja Helsinki Urban Art. Muualla Suomessa kannattaa vierailla Rovaniemen Kumma puutarhassa, Korppoon Paljasjalkapolulla ja Suomussalmella vaikuttavassa Hiljainen kansa -näyttelyssä. Mukaan kannattaa lähteä, sillä ympäristötaide sopii kaikille!